Viikon agilityharjoitus 21/2024
Viime viikolla meillä oli ilo saada vieraaksemme englantilainen Neil Ellis. Kerrassaan erinomaiset treenit saatiinkin hänen johdollaan, ja tällä viikolla mennään pitkälti seminaarissa olleilla kuvioilla. Treeni-iloa!
Tässä vaiheessa kautta treeneissämme on teemallisesti voimakkaasti esillä oman ohjauskäsialan käyttäminen ja omien vahvuuksien kautta ohjaaminen. Lisäksi tarvitaan luottamusta omaan ja koiran osaamiseen.
Tällä vauhdikkaalla ja rytmikkäällä radalla pääsee testaamaan parin yhteistyötä, kääntymistä ja etsimään itselleen sopivimpia ohjausvaihtoehtoja. Pienenä vinkkinä voisi sanoa, että oikea-aikaisuus liikkeelle lähdöissä auttaa joissain paikoissa.
Hauskoja treenejä!
Harjoituksen voi tulostaa tästä linkistä.
Viime viikolla meillä oli ilo saada vieraaksemme englantilainen Neil Ellis. Kerrassaan erinomaiset treenit saatiinkin hänen johdollaan, ja tällä viikolla mennään pitkälti seminaarissa olleilla kuvioilla. Treeni-iloa!
Harjoitteet ovat saaneet hieman vaikutteita englantilaisen tuomarin Neil Ellisin kisaradalta, joka saapuu meille pitämään seminaariakin tällä viikolla. Treeni-iloa!
Erottelutehtävät, mm. niitä harjoitellaan tällä viikolla! Treeni-iloa!